PLA_77197057.jpg
Etusivu / Palvelut / Tekniset palvelut / Vesihuoltolaitos / Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon
Palvelut

Vesihuolto

Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen. Vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta kunnan sille hyväksymällä toiminta-alueella. Vesihuollolla turvataan väestölle moitteeton talousvesi sekä asianmukainen viemäröinti ja jätevesien käsittely.

Liittämisvelvollisuudella halutaan turvata vesihuoltolaitoksen taloudellinen ja asianmukainen toiminta ja huolehtia terveyden- ja ympäristönsuojelullisista seikoista. Liittymisestä vesi- ja viemäriverkostoon, liitostöistä ja muista mahdollisista liittymisestä aiheutuvista kustannuksista peritään maksuja.

Kunta tekee yhteistyötä alueensa vesihuoltolaitosten ja -osuuskuntien sekä vettä toimittavien ja jätevesiä käsittelevien toimijoiden kanssa.

Vesi- ja viemärilaitoksen piirissä koko kunnan alueilla on yhteensä n. 900 kuluttajaa ja n. 3 500 asukasta. Parikkalan alueen pääpohjavedenottamo sijaitsee Heralammella Särkisalmella. Likolammen ja entisen meijerin vedenottamot toimivat varavedenottamoina. Saaren ja Uukuniemen alueilla on omat vedenottamot. Vesilaitoksen laskutettu vesimäärä koko kunnan alueella on noin 165 000 m2. Saaren alueen vesi- ja viemäriverkosto on liitetty Parikkalan laitoksen verkostoihin ja Uukuniemen alueen osalta vesi- ja viemäriverkostoon Kesälahdelle.

Parikkalan keskustan ja Särkisalmen taajamien jätevedenpuhdistamo sijaitsee Särkisalmella. Puhdistamoa on saneerattu vaiheittain ja viimeksi v.2004 alussa valmistuneen saneerauksen yhteydessä puhdistamoon rakennettiin jälkisuodatusyksikkö, jossa on jatkuvatoimiset hiekkasuodattimet. Laitoksen päästövaatimukset on toteutuneet hyvin. Pumppaamoita on 23 kpl eri puolilla taajamia.Koko kunnan alueen laskutettava jäteveden määrä on noin 150 000 m3.

Palvelu on maksullinen.

Puhelinasiointi

Kuntatekniikan päällikkö

Kuntatekniikan päällikkö Anu Nikulainen

Lisää tietoa
Puh. +358 40 0626650

Linkit

Vesihuoltolaitos sivut

Vesi- ja viemärilaitos Vesihuoltolaitos

Lisää tietoa
Avaa linkki

Kuntien tai kuntayhtymien vesihuollolla on velvollisuus turvata asukkaille moitteeton talousvesi sekä asianmukainen jätevesien viemäröinti ja käsittely.

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirretään uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti on hoidettu asianmukaisesti muulla tavalla. Haja-asutusalueilla vesihuoltopalveluja ei välttämättä ole saatavissa. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää liittymisvelvollisuudesta vapautuksen hakemuksen perusteella.

Kun mahdollisimman suuri osa kiinteistöistä kuuluu vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin, vesihuolto pystyy toimimaan tehokkaasti, taloudellisesti ja turvallisesti. Jätevesien käsittely on huolenpitoa ympäristöstä. Kunta tai kuntayhtymä tekee yhteistyötä yksityisten vesiosuuskuntien sekä vettä toimittavien ja jätevesiä käsittelevien toimijoiden kanssa.

Vesihuoltolaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010119

Parikkalan kunta

Liittyvät palvelut

Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon

Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon

Katso tiedot

Vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä

Kunnan ympäristöviranomainen voi tietyin perustein myöntää rakennettavalle kiinteistölle vapautuksen liittymisestä vesi- tai viemäriverkkoon.

Katso tiedot

Vesihuolto haja-asutusalueella

Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely ovat oltava Parikkalan ympäristönsuojelumääräysten mukaiset.

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut
Takaisin ylös
Copyright © Parikkalan kunta 2018