PLA_77197057.jpg
Etusivu / Palvelut / Tekniset palvelut / Kaavoitusasiat / Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
Palvelut

Asemakaavoitukseen vaikuttaminen

Kunnan oman rakennuttamistoiminnan ja muun rakentamisen ohjauksella pyritään hyvän ja käyttäjien tarpeita palvelevan, terveellisen, turvallisen ja viihtyisän sekä sosiaalisesti toimivan ja esteettisesti tasapainoisen elinympäristön aikaansaamiseksi, kestävän kehityksen periaatteilla.

Kaavoituksen vastuuhenkilönä ja koordinoijana toimii rakentamispäällikkö yhteistyössä kunnanjohtajan ja elinkeinojohtajan kanssa. Kaavoitustyö tehdään kokonaisuudessaan ostopalveluna ulkopuolisten suunnittelijoiden voimin. Kaavoituksessa tehdään kiinteää yhteistyötä sekä eri viranomaistahojen että luottamushenkilöiden kesken.

Ajankohtaisista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavoista tiedotetaan vuosittain kaavoituskatsauksessa.

Toimi näin

Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto ja pienet muutokset voi hyväksyä kunnanhallitus. Maanomistaja voi tehdä aloitteita kunnanhallitukselle vapaamuotoisella kirjeellä.

Asemakaavaprosessiin kuuluu asianosaisten kanssa pidettävä vuorovaikutus ja kuuleminen. Kunnanhallitus käsittelee vuosittain kunnan kaavoitusohjelman.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua asemakaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

  • Puhelinasiointi

Rakentamispäällikkö

Rakentamispäällikkö Olli Summala

Lisää tietoa
+358 406531513

Tausta ja lainsäädäntö

Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti. Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto, mutta valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää myös kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Kunnan on seurattava asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistettava vanhentuneet asemakaavat. Asemakaavassa vahvistetaan nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille.

Kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jonka asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan, jos kaavoitus on yhä kesken.

Asemakaavoitukseen voi vaikuttaa tekemällä aloitteen kaavoituksesta ja jättämällä mielipiteen valmisteilla olevasta kaavasta. Jos kaavaehdotus vaikuttaa asukkaan asumiseen tai työntekoon, hänellä on oikeus antaa kirjallinen muistutus nähtävillä olevasta kaavaehdotuksesta. Kaavan vahvistamispäätöksestä on oikeus tehdä kunnallisvalitus.

Maankäyttö- ja rakennuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132

Palvelun toteuttaa

Parikkalan kunta

Liittyvät palvelut

Kaavoituskatsaus

Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavoista.

Katso tiedot

Ranta-asemakaavoitukseen vaikuttaminen

Parikkalan kunnan alueen vesistöjen alueille on laadittu rantayleiskaavat ja rantakaavat.

Katso tiedot

Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen

Rakentamista varten tontille tulee merkitä korkeusasema ja rakennusluvan mukaisten rakennusten kulmien paikat.

Katso tiedot
Takaisin ylös
Copyright © Parikkalan kunta 2017